Lusikoista on moneksi

Vastaan on monissa putiikeissa ja messuilla kävellyt ihastuttavia lusikkakoruja, niinpä minäkin päätin käydä äidin hopealusikkalaatikolla. Idea lähti liikkeelle kun ystävälläni oli syntymäpäivä tulossa ja joku omaperäinen lahja oli taas keksittävä, ja tietysti itsetehty!
Onneksi isä oli nuorena poikana ollut kova urheilemaan ja menestynytkin alakoulun kisoissa. Aikaa ennen nykypäivää, sai koulun kisoista lusikoita palkinnoksi, jotka nykyään koristaa laatikon pohjaa.
Toki jouduin pyytämään isää poramaan lusikoihin reiät, koska minulla ei siihen vielä omasta takaa löydy välineitä. Yllättävän useasti siis myös isäni saa kärsiä minun päähänpistoista!
Reiät saatiin menestyksellä porattua ja sitten taivuttelemaan. Toki itseänikin nauratti homman eteneminen, koska en omista minkäänlaisia korusepän välineitä. Kumikärkiset pihdit toki olisi asiaa auttanut paljon, koska omista pihdeistä jää painaumat lusikan varteen taivuttaessa. Mutta keinot tähänkin löytyi, käärin ohutta huopaa pihtien päälle ja valmista tuli, ilman minkäänlaisia naarmuja.
Rakas ystävä sai rannekorun ja oli jopa ilahtunut saadessaan taas vaihteeksi minun näpertämän lahjan, ihme ja kumma koru oli vielä juuri sopivan kokoinen.

Samalla tottakai valmistui myös itselle rannekoru, mutta kuvassa on lahjaksi mennyt.
Lusikat oli tarkoituksella valittu melko ajattomiksi.